Artistiesittelyt

Järrä & Koskelan J

”Kuka muka jaksaisi kuunnella räppiä, jossa ei kikkailla loppusoinnuilla tarpeeksi!?”

 

JKJ tekevät yhdessä musiikkia, koska kirjoittaminen on aina ollut kummallekin luontainen tapa ilmaista itseään. Heitä molempia kiehtoo, kuinka musiikin avulla voidaan sanoa ja ottaa kantaa asioihin, joista voisi muuten olla vaikea puhua. Tästä syystä rap-duon biisien aiheet kumpuavat suoraan omista elämäntilanteista ja yhdessä vietetyistä hetkistä. Vaikka mukaansa tempaava lavaenergia pilke silmäkulmassa on kaksikolle kaikki kaikessa, heidän teksteissään on havaittavissa myös teknistä rimmaamista.

Water for Dogs

“Koska jokainen koira tarvitsee vettä ja jokainen ihminen tarvitsee musaa”

 

Tämä on nelihenkinen hyvän meiningin indie-orkesteri. Bändi yhdistelee musiikissaan elementtejä muun muassa indiefolkista, suomirockista ja lastenkirjallisuudesta luoden ainutlaatuisen soundin omaperäisine sanoituksineen. Helsingin suunnilta ponnistava yhtye on viimeistelemässä talkoovoimin syntyvää debyyttialbumiaan. 

 

”Teemme musiikkia silkasta tekemisen ja kokeilemisen ilosta. Tavoitteena on pitää musan kanssa touhuamisessa aina pilke silmäkulmassa. Yhtyeen kaikki jäsenet kirjoittavat bändille kappaleita. Tunnelmapainotteisessa musiikissamme yleisiä teemoja ovat nostalgia ja luonto.”

Lähetä meille videosi!

Osana lähetystämme esitämme musa- ja muitakin videoita aina kunkin tunnin teemaan sopivasti. Jos haluat oman videosi lähetykseemme, laita meille alla olevaan lomakkeeseen linkki videoon ja yhteystietosi. Valitsemme videot joulukuun puoleen väliin mennessä ja otamme yhteyttä kaikkiin valittuihin, jotta saatte tietää lisätietoja, mm. videonne esitysajan.

Mikäli et kuule meistä tässä vaiheessa, älä vaivu epätoivoon! Talven ja kevään kuluessa on paljon enemmän aikaa promota hyviä uusia videoita kuin juuri ennen uutta vuotta yhden vuorokauden aikana, joten saatat kuulla meistä nopeammin kuin arvaatkaan.

 

*Tylsä fakta: videoiden esittämisestä ei makseta erillistä palkkiota meidän, vaan Teoston lisensoimien esitysalustojen kautta. Tämä on yksi asia, mihin toivomme ensi vuonna tekevämme muutoksen omalla alustallamme. Yhdessä suomalaisen musiikin puolesta!

Tilaa K&K -uutiskirje

Tilaa säännöllisen epäsäännöllinen uutiskirjeemme! Kuulet ensimmäisenä ketkä esiintyvät tapahtumassa, mitä muuta viihdettä voit odottaa ja saat tarjouksia yhteistyökumppaneilta. Tälle porukalle kerromme myös siitä, mitä ensi vuonna tulee tapahtumaan, mutta siitä lisää lähempänä lähetystä ;)

Osallistut lisäksi arvontaan, missä voit voittaa keikkalippuja ja backstage-tapaamisia itsellesi ja avecille lähetyksessä esiintyvien taiteilijoiden kanssa!

Ehdota suosikkiartistiasi esiintymään

Etsimme tuoreita artisteja esiintymään.